
Puolustaja Robin Laukkanen Ketterään
Viime kaudella Mestistä Helsingin Jokereissa ja Kokkolan Hermeksessä pelannut puolustaja Robin Laukkanen (23) siirtyy Ketterään.
Viime kaudella Mestistä Helsingin Jokereissa ja Kokkolan Hermeksessä pelannut puolustaja Robin Laukkanen (23) siirtyy Ketterään.
IPK:ssa kahdella edellisellä kaudella pelannut ja mestaruutta keväällä 2024 juhlinut Leo Ring, 23, palaa Iisalmeen ulkomaan visiitin jälkeen.
Puolustaja Eeli Lehtinen astuu Hermeksen puolustukseen ensi kaudeksi. Lahden Pelicansin kasvattama Lehtinen pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa miesten sarjassa Kajaanin Hokin ryhmässä.
Ketterän hyökkäys vahvistuu Kajaanin Hokista Imatralle saapuvalla Kasperi Heinäsellä. Tammelasta lähtöisin oleva 23-vuotias FoPS:n kasvatti on pelannut neljän edellistä kautta Hokissa.